Haaveblogi

20 -vuoden päästä toivon, että tallissani on Suomen menestyneimpiä kilpahevosia ja vankat omistajasuhteet. Lisäksi tahtoisin pari huippusukuista siitostammaa. Toivon, että tallissani on ikäluokkamenestyjiä ja muutama vanhempi kovemman tason menijä.

Käytössämme on oma 1200m rata ja hiittisuora hyvillä pohjilla. Lisäksi pystymme käyttämään vaihtelevia maastolenkkejä. Teen yhteistyötä muiden Suomen huippuvalmentajien ja taustatoimijoiden kanssa.

Tallissani panostetaan hevosen korkealaatuiseen hoitoon ja hyvinvointiin. Hevosilla on suuret tarhat, joissa ne saavat viettää paljon aikaa omassa rauhassaan. Tilukseni ovat siistit, modernit ja toimivat. Varsoille oma pihatto ja laidun, jossa ne saavat telmiä ja viettää varsan elämää laumassa.

Minulla on muutama työntekijä, jotka ovat kaikki osaltaan luomassa korkealaatuista hevosten valmennusta ja hoitoa. Tiimissä on hyvä yhteishenki ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Työilmapiiri on työtä tukeva ja innoittava.

Unelmani on, että saan opettaa pojalleni, hänen niin halutessaan, hevosen valmennusta ja hoitoa ja toivon sydämestäni, että hän on jonain päivänä minua parempi.

Viikko 8

Viikko alkoi jännittävissä merkeissä. Ajoin varsalla, joka innostui radalla menemään normaalia reippaammin. Tämän seurauksena avustajani tippui kyydistä ja siitä sitten matka jatkui varsan vielä säikähdettyä jaloissa roikkuvaa narua. Ryöstämistä jatkui n. puoli kierrosta, jonka jälkeen sain varsan pysäytettyä. Loppu matka sujui onneksi rauhallisesti. Seuravana päivänä tuosta jumpasta olikin kädet hieman kipeät. Silti olen sitä mieltä, että kyseessä on tallin lahjakkain varsa.

Muuten viikko oli normaali. Perjantaina ajot aloitettiin vasta iltapäivästä, koska torstaina satoi lunta. Varsatkin alkavat pikkuhiljaa tervehtymään.

Omista hevosista voin sanoa sen verran, että Dunnokki seisoo tarhassa syöden heinää ja treenaamisen pääpaino on nyt Tritonissa. Peku tosin on ahkera tarhassa liikkuja, joten ihan paikallaan hevonen ei ole. Lumentulo hieman sotki treenikuvioita, mutta jospa ne tästä sulaisivat ja saisin Tritonin asetettua taas aisojen väliin. Kengittäjänurani koki pienen kolauksen kun Ricon liikuttaja soitti ja kertoi ruunan tiputtaneen molemmat etukenkänsä.

Ensi viikolla vuorossa taas teoriaa ja viikonloppuna reissu kotimaisemiin Etelä-Savoon.

Viikko 7

Hei taas!

Olipa oikein opettavainen viikko! Tiistai ja keskiviikko olivat lähiopetusta, jolloin käsittelimme liiketoimintasuunnitelmaa. Ajohommia olikin viikolla tosi vähän ja opetettavista varsoista suurin osa oli puhjennut kipeäksi. Perjantaina suuntasimme muiden raviopiskelija kollegoiden kanssa Orimattilaan kuuntelemaan Jarmo Kauhasen, Kati Lindsbergin ja Kari Lähdekorven keskustelutilaisuutta ravihevosten valmennuksesta.

Viime viikon tehtävä jäikin tekemättä, mutta tässä se nyt olisi:

Ravitallinpitäjän sidosryhmät:
- Omistajat
- Muut valmentajat
- Ohjastajat
- Eläinlääkärit
- Kengittäjät
- Hierojat ja kuntouttajat
- Rehun- ja heinäntuottajat
- Muut hevosalanammattilaiset
- Varustetoimittajat
- Hevoskasvattajat ja kauppiaat
- Tallihenkilökunta
- Kirjanpitäjä
- Pankki
- Vakuutusyhtiö

Tärkeimpänä sidosryhmänä näen omistajat, joille ravivalmentajana myyn palvelua. Muille mainitsemilleni sidosrymille olen pääasiassa palvelunostajan roolissa. Tietysti on mahdollista että olen myös joillekin näistä sidosryhmistä myös tuottajan roolissa, mikäli joku näistä ostaa minulta hevosen valmennusta.


Viimeisimpänä opetuksena, joskin ei suinkaan vähäisimpänä, oli lauantain V75 -lähtö. Peku ei suorittanut ollenkaan tasollaan, minkä vuoksi hevonen siirtyy huoltotauolle.

Näin jälkiviisaana kaikki merkit viittasivat jo ennen lähtöä huonoon starttiin. Vaikka kaiken kyllä huomasin, uskottelin itselleni tilanteen olevan toisin. Ja siinähän sitten metsään mentiinkin ja urakalla. :) Itsepetos on nimittäin viimeinen asia mitä tässä lajissa kannattaa harrastaa!

Jo lähtötilanteessa hevosen maha oli kuralla ja lastaaminen oli normaalia haastavampaa. Hoitaja kertoi hevosen jättäneen myös hieman heiniä syömättä. Kisapaikalla hevonen oli jännittyt ja normaalisti eloisa hevonen nuokkui. Huomasin myös lämmityksen jälkeen, että hevosen silmässä ei näkynyt sitä tuttua pilkettä. Myös katoksella hevonen teki kurakakkoja. Kaiken tämän tiedän olevan hevosen merkkejä ilmoittaa, että kaikki ei ole kunnossa.

Lähdössä hevonen avasi keulaan ja sai unelmajuoksun, mutta oli silti viimeinen maalissa. Normaalisti taistelijahevonen antoi periksi. Ja hyvä että tekikin niin! Tällä se viimeisellään näytti minulle että nyt on tauon paikka. Lähdön jälkeen harmitti eniten hevosen puolesta. Tahtoisin kilpailuttaa vain tervettä ja hyväntuulista hevosta. Päätin, että hevonen saa ladata pari viikkoa tarhassa akkuja, käydään hierojalla ja katsellaan telkkarista kun muut kilpailee kurakeleillä. :) Tästä opin taas lisää, että hevosta pitää kuunnella silloin kun sillä on sanottavaa.

Tästä itsepohdiskelusta onkin hyvä siirtyä viikon savolaisvitsin pariin. Tiesittekö, että savolaisillakin on oma supersankarinsa? Se ei ole Bätmän, ei Hemän, ei Supermän, eikä varsinkaan Spidermän. Vaan se on hevosmiesten suissakin kulkeva "Vituiksmän!"  :D Tällä puhdilla taas seuraavaan viikkoon!

Viikko 6

Hei taas!

Viime viikko oli paria edellistä kevyempi. Mikä oli ihan mukavaa vaihtelua. Raveissakaan ei tällä viikolla tullut käytyä, mutta ensi viikolla on sekin taas edessä.

Viimepäivät olen viettänyt varsojen kanssa touhutessa. On ollut ilo nähdä, miten varsat ovat hiljalleen menneet eteenpäin. Talliin tuli myös muutamia uusia asukkeja. Näistä osa on Ypäjän omia suomenhevoskasvatteja. Positiivisin asia viikolla oli perjantaina, jolloin sain taas pienen huoltotauon jälkeen ajaa Juuliaa. Varsa ravasi todella hyvin, oli suora ja vauhtiakin on tullut lisää.

Nyt viikonloppuna harjoittelin kengitystä Rico ruunallani. Lauantaina kengitin etuset ja sunnuntaina vuorossa oli takaset. Harjoittelu oli kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta loppujenlopuksi hevosella oli kengät jalassa ja minulla hyvä mieli. Ensi viikolla toivonkin pääseväni myös koululla kengityshommiin, jotta saisin lisää harjoitusta. Myös varsoja työstetään urakalla ja yksi todennäköisesti lähteekin ykköstalliin isojen joukkoon.

Perjantain luentoa odotan jo innolla! Lauantaina suuntana Porin 75 -kierrokselle Dunnockin kanssa. Onnekkaasti myös rata-arvonta suosi meitä tällä kertaa ja päästään Akun kanssa starttaamaan radalta 2. Ehkä jänninpänä pidän kuitenkin poikani huomista vanhempainiltaa. Tässähän alkaa tuntea itsensä jo vanhaksi. ;)

Pienen tauon jälkeen paluun tekee viikon savolaisvitsi: 

Juppi etelästä meni viikonlopuksi Savoon kaukaisia sukulaisiaan tapaamaan. Talon isäntä oli kova metsämies, ja heti lauantai-aamuna otettiin molemmille haulikot ja paineltiin hallin kanssa metsälle. Juppi nyt ei paljoa lintuja tuntenut, ja ensimmäisen siivekkään nähdessään otti sen tähtäimeen. Savolaisukko painoi haulikon piipun alas ja sanoi jupille:- Älä sinä sitä ammu, se on kaakana.Juppi jätti homman sikseen. Kotimatkalla juppia alkoi vaivata, että mikä se kaakana oikein on. Juppi muisti kyllä piekanan ja metsäkanan, mutta ei kaakanaa. Ei auttanut muu kuin soittaa ornitologiystävälle ja kertoa koko juttu. Ornitologi mietti ja mietti, selasi vielä pari lintukirjaakin, mutta kaakanaa ei löytynyt. Asia jäi melkein vuodeksi, kunnes ornitologi seuraavana kesänä soitti jupille Savosta:- Nyt minä tiedän mikä se kaakana on. Se on käki. Kuulin juuri kun täällä laulettiin, että "kukkuu kukkuu kaakana kukkuu..."

Hevosen monimuotoinen valmentaminen

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka paksun kirjan, mutta tässä on omat mietteeni asetettujen kysymysten pohjalta:

Jokainen hevonen on oma yksilönsä. Tämän vuoksi en voi suoraan sanoa, että hevoset vaatisivat monimuotoisempaa valmennussysteemiä, kuin kärrien vetäminen. Toiselle hevoselle se riittää, mutta joillekin hevosille myös muu kuin lajiharjoittelu tuo piristystä treenaamiseen.

Olen itse pyrkinyt siihen, että kärryistä valmennus olisi monipuolista ja vaihtelevaa. Erilaisia harjoitusjaksoja, treeniohjelmia ja harjoitteita vaihtelemalla voidaan luoda hyvinkin yksilöllistä ja hevosen mielenkiintoa ylläpitävää kärriharjoittelua. Olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi vanhemmille kilpahevosille myös muut treenimuodot, kuten ratsastaminen, uittaminen ja perähevosena olo, voivat tuoda uutta potkua kilpailusuoritukseen. Tällaisessa tilanteessa voidaan kuitenkin miettiä, onko hevonen saanut liian yksitoikkoista tai vaativaa lajiharjoittelua, mikä on taas vaikuttanut hevosen motivaatioon.

Lähden siitä, että hevosen tulisi nauttia treenaamisesta. Tällä tarkoitan sitä, että seuraan hevosta jokaisella lenkillä tarkkaan. Pyrin huomioimaan hevosen senhetkisen vireystilan, seuraamaan liikeratoja ja tarkkailemaan lihasten kokonaisvaltaista toimintaa. Yritän myös tähdätä siihen, että hevonen ei koskaan palaa tallille lenkin jälkeen liian väsyneenä. Näin yritän pitää hevosen mielialaa hyvänä. Tämän uskon vaikuttavan hevosen treeni- ja suoritusmotivaatioon. Lisäksi erityisesti rankkojen ja vaativien treenien jälkeen käyn usein ns. ”hyvän mielen lenkin”, jolloin hevonen saa näyttää minulle itse, mitä vauhtia ja millaisen matkan se haluaa mennä. Yleensä nämä lenkit eivät ole kovin pitkiä, mutta niin hevoselle, kuin valmentajallekin mielenvirkistystä.

Mikäli valmentaja ei kuuntele hevostaan, voi hyvinkin käydä niin, että lenkit alkavat hiljalleen muuttua hevoselle epämiellyttäviksi. Varsinkin jos hevonen on jostain kipeytynyt, eikä valmentaja huomaa tai ymmärrä sen elekieltä. Tähän samaan seikkaan tulisi kiinnittää huomiota myös starteissa. Yksikin väärä startti voi koitua sen viimeiseksi, jolloin valmentajan työ sen kanssa valuu hukkaan. Kipeä hevonen alkaa jossain vaiheessa yhdistämään kivun ajamiseen, mikä taas suoraan vaikuttaa hevosen työmotivaatioon.

Hevosen kanssa, joka on kyllästynyt kärrytreenaamiseen, tulee vaihtoehtoisten treenimuotojen lisäksi kiinnittää huomiota siihen, mikä tämän kyllästymisen on aiheuttanut. Ja se on hetki, jolloin valmentajan pitää kääntyä arvioimaan omaa toimintaansa ja valmennusmetodien sopivuutta tälle kyseiselle hevoselle. Jossain mielessä uskon siis, että vaihtoehtoisten treenimuotojen käyttämisessä pyritään vain paikkaamaan joltain osin toimimatonta perustreenaamista kärrien kanssa.

Vanhat kilpahevoset, joiden kilpailumotivaatiota pyritään herättelemään uudelleen, mielestäni hyötyvät mahdollisesti paljonkin muusta kuin kärrien edessä olemisesta. Näillä hevosilla on olemassa jo vaadittava kunto ja kokemus, jolloin itse treenaaminen keskittyy kunnon ylläpitoon ja kilpailukuntoon nostamiseen ja sen ylläpitoon. Näinollen voidaan keskittyä muutaman täsmätreenin lisäksi melkeinpä vain kunnon ylläpitoon ja psyykkeeseen. Harjoittelumuodon vaihto voi hyvinkin tuoda uutta virtaa hevosen suoritusmoraaliin. Se voi näkyä useassa tai vain muutamassa startissa.

Nuorilla hevosilla mielestäni treenaamisen tulisi tapahtua pääsääntöisesti kärreillä. Kuitenkin kärritreenin lisäksi nuorilla suomenhevosilla pohjakunnon luomisen apuna voisi käyttää reellä ajamista. Myös uittaminen on yksi mielestäni toimiva vaihtoehto siinä tapauksessa jos hevonen ei stressaa tilannetta ja uitto pystytään toteuttamaan tehokkaasti. Varsinkin kesän kuumimpina aikoina tämä on oikein hyvä vaihtoehto. Myös nivel- ja jännevaivaisille uitto on paras vaihtoehto.

Itse olen yrittänyt monipuolistaa kärreistä treenaamista esimerkiksi näillä keinoin:

·         Mäkitreeni

·         Intervallivedot

·         Tempojen vaihtelut

·         Vauhtipyrähdykset

·         Reittien muuttaminen ja pituuksien ja tempon suhteiden vaihtelu

·         Treenikaveri

·         Kävelytys niin, että myös kuski kävelee

Näitä eri komponentteja yhdistämällä saadaan useita eri treenivariaatioita, joita voidaan soveltaa hevosen senhetkiseen kuntokauteen.

Painotan kuitenkin vielä, jokainen hevonen on oma yksilönsä ja treenin ja sen eri muotojen tarve vaihtelee hevosen kunnon, historian, suoritusten ja terveyden mukaan.

Teoreettinen valmennustieto on mielestäni erittäin hyvä pohja valmennukselle. Esimerkiksi on hyvä tietää lihasten toiminnasta, yleensäkin fysiikasta ja palautumisesta. Tämä tieto tulisi kulkea käsi kädessä käytännön kanssa. Hevoset kommunikoivat kanssamme ele- ja olemuskielellä, jota emme pysty teoriassa oppimaan vaan se tulee nähdä ja kokea itse. Teoriatietoa tärkeämpänä pidän kuitenkin hevosenlukutaitoa. Hevoset kuitenkin antavat meille paljonkin palautetta esim. terveydestä ja treenaamisesta, mikäli haluamme sen vain nähdä.

Mielestäni hyvä valmentaja on aina rehellinen itselleen ja hevoselleen.