Viime viikko oli
todella mielenkiintoinen, koska saimme varsatalli 7:n varsoista kolme kärryjen
eteen. Kaikki toimivat hyvin, mutta jokainen oli oma yksilönsä. Ensimmäinen
varsoista oli jo ensimmäisellä lenkillä rento ja hyvin toimiva. Se meni helpon
oloisesti ja vaikutti todella fiksulta. Toinen varsoista oli samanlainen siinä
mielessä, että se ravasi hyvin ja kuunteli ohjastajaa ja apureita. Varsa oli
kuitenkin todella laiska ja sitä sai käskeä, jotta meno luonnistuisi. Kolmas
taas turvautui liikaa apureihin ja sen takia meno oli takkuista ja epävarmaa.
Kuitenkin seuraavilla kerroilla varsa sai itseluottamusta ja alkoikin mennä
paremmin. Lisäksi pääsen joka viikko ajelemaan Ypäjä Juulialla, mikä itsessään
on jo kunnia-asia.
Ensi viikolla on myös
lähiopetusta, mutta jännitettävääkin riittää! Dunnokki on nimittäin
keskiviikkona Levi Cupin karsinnassa Vermossa ja jo lauantaina uudestaan
Pronssidivisioona -finaalissa Lahdessa. Näin lyhyt starttiväli on aina
haasteellinen ja pitää suunnitella esim. hevosen liikutus tarkasti. Myös jalka-
ja lihashuolto on erittäin tärkeää.
Viikonlopun vietin
kotimaisemissani Etelä-Savossa ja kilometrejä tulikin taas viikonlopulle
kiitettävästi. Saavuimme juuri kotiin ja tästä syystä jätänkin kysymyksiin
vastaamisen vasta ensi viikkoon. J Autossa tosin tuli noita kysymyksiä jo
pohdittua. Mielenkiintoinen tehtävä, johon haluan paneutua ajan kanssa.
Mukavaa viikkoa taas
kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti